Olemme valmistaneet puukkoja jo vuodesta 1928 – eli pian jo sata vuotta. Siinä ajassa ehtii kuulla monta upeaa tarinaa. Ihmisistä, puukoista ja eräilystä. Mielestämme nyt on hyvä hetki jakaa nämä tarinat. Kirjaamme näitä kertomuksia jatkuvasti ylös ja päivitämme niitä tänne – jotta voit tutustua, nautiskella ja inspiroitua!
Lukuaika 4 min. Vuonna 1893 Kieringissä syntyi lapsi, joka tutustutti koko maailman suomalaisten puukkojen saloihin. Marttiinin juuret ovat pitkät ja pohjoiset, ja lähes vuosisadan mittaiseen tarinaan mahtuu käänteitä: valtavia summia lautasliinaan kynäiltynä, maailmanvalloitusta sekä puukkoja, joissa on pullonavaaja terässä. Tämä tarina on tänäkin päivänä läsnä – riittää, kun katsoo Marttiinin puukkoja ja kuuntelee niiden kertomaa.
Tarina alkaa Pohjolasta – Kieringistä, tarkemmin ottaen. Kierinki on pieni kylä Sodankylän kunnassa, reippaasti Napapiirin yläpuolella. Toukokuun toisena päivänä vuonna 1893 Kieringissä syntyi Marttiiniin perheeseen uusi lapsi: Janne. Asiaa ei silloin vielä tiedetty, mutta Janne tulisi elämänsä aikana tekemään monenmoista ja luomaan siinä sivussa melkoisen perinnön.
Marttiinin talossa pidettiin kovaa jöötä, ja yritteliäisyyden henki iskostui Janneen jo nuorella iällä. Kuten usein käy, uutterasta pojasta kasvoi uuttera mies, ja 16-vuotiaana Janne takoi jo ensimmäisiä hevosenkenkiään rovaniemeläisen rautaseppä Matti Tapion kisällinä. Oleellisen opittuaan oli aika palata Kierinkiin. Kylän rautasepäksi kohonnut Janne takoi ja teroitti, ja pian Marttiinin nimi tunnettiin jo Norjan Vadsøssä asti. Tärkein vuosi oli kuitenkin vasta edessä: vuosi 1928. Vuosi, jolloin Janne perusti tehtaan.
Tuli tehdas nimeltä Marttiini. Tehdas alkoi toteuttaa Jannen visiota, jonka ytimessä olivat puukot, jotka olivat kauniita, mutta myös kovaa käyttöä kestäviä – pohjoisessa kun sitkeyttä ja kestävyyttä tarvittiin. Rovaniemen Vartiokadulla sijaitseva Marttiinin puukkotehdas alkoi valmistaa käyttöä ja katseita kestäviä leukuja ja puukkoja, joista ensimmäinen oli 22-senttinen kaunokainen, jolla oli visakoivusta tehty kahva ja komeasti taottu terä. Puukko oli kyllä näyttävä, mutta nimeä sillä ei ollut. Janne katsoi asian olevan sen verran tärkeä, että päätöksentekoon olisi syytä ottaa koko kylä mukaan. Järjestettiin nimeämiskilpailu puukon tiimoilta; paras nimi voittakoon. Ratkaiseva ehdotus tuli rakennusmies Kalle Palmulta, joka ehdotti puukolle klassista ja ytimekkään iskevää nimeä: Ilves. Ja hyvä nimi se myös oli – vuosien varrella Ilves-sarjasta on tullut yksi Marttiinin rakastetuimmista. Hyvin on myös pärjännyt tehtaan ensimmäinen puukko. Kyseinen puukko, Ilves 131, on nimittäin edelleen myynnissä. Valikoiman suosituimpiin lukeutuvaa puukkoa on myyty jo yli neljä miljoonaa kappaletta. Kun hyvin suunnittelee, pääsee pitkälle.
Komeiden puukkojen korkea laatu herätti pian koko seudun kiinnostuksen. Suustaan sulava Janne kierteli polkupyörällään maita ja mantuja puukkoja myyden – ja kauppahan kävi. Ilves 131 ihastutti terävyydellään ja toi Jannelle palkinnon Viipurin maatalousnäyttelyssä. Maine kiiri ja Marttiinin tehdas elätti Jannen laajan perheen, laajentuen siinä sivussa itsekin. Tuli välillä takaiskujakin: sotavuodet jättivät ison arven Pohjolaan, eikä Marttiinin tehdaskaan säästynyt tuhoilta. Mutta määrätietoisuus voitti. Tehtaan tuhoutuneen osan tilalle rakennettiin uudet tilat ja lisäsiipi kaupanpäällisiksi. Vuosien vieriessä myös toiminta laajeni. Teknologia ja kysyntä kehittyivät samaa tahtia, ja puukot menivät kuin kuumille kiville.
Kun tarpeeksi laajenee, alkaa Suomi käydä ahtaaksi. 1950-luvun lähestyessä Jannen ajatukset alkoivat yhä enemmän pyöriä vientimyynnissä – etenkin Yhdysvalloissa. Janne alkoi vierailla rapakon takana ja pedata Marttiinille paikkaa suurilta markkinoilta. Mutta koska elämällä on tapana yllättää, kävi lopulta niin, että Yhdysvallat tulivatkin Jannen luo. Rapalan jakelijana toimivan Normarkin yhdysvaltalainen edustaja Ron Weber nimittäin paini erään kiperän pulman kanssa. Ronia piinasi ajatus joustavasta, mutta kestävästä filetistä – sellaisesta, jota kalastajat voisivat käyttää. Vaan mistä löytyisi veitselle valmistaja? Lopulta jäljet johtivat Ronille jo entuudestaan tuttuun Suomeen. Tarina kertoo, että Ron raapusti bisneslounaan yhteydessä lautasliinaan luonnoksen sopimuksesta, joka kattaisi 20 000 filetin tilauksen. Näin sai alkunsa Rapalan Fish ’n Fillet -veitsi – maailman kaikkien aikojen myydyin filetti. Tästä myös alkoi yhteistyö Rapalan kanssa.
Vuodet vierivät, vuosikymmenet vaihtuvat. Yritys periytyy uusille sukupolville. Teollisuutta pyörittävät rattaat kehittyvät ja tuotanto laajenee. 1900-luvun loppupuolesta voisi luetella lukemattomia tarinoita, mutta annetaan tämä tarina puukkojen kerrottavaksi. Yrityksen eri vaiheet poikivat monia kovin tuttuja puukkoja, jotka ovat vieläkin osa Marttiinin valikoimaa. 70-luvulla monille tuttu Kätevä sai alkunsa – nähtiinpä siitä sellainenkin versio, jonka terä toimitti myös korkkiruuvin virkaa! Vuonna 1980 taas nähtiin ensimmäinen Marttiinin rakastetusta eläinteemaisesta puukkosarjasta, kun Kotkapuukko muotoiltiin. Toinen ikisuosikki, helisevä Velhonhammas, ilmestyi vuosikymmenen loppupuolella.
Nämä, kuten muutkin Marttiinin puukot, kertovat omanlaistaan tarinaa yrityksen pitkästä taipaleesta. Marttiinin perustamisesta on kohta jo sata vuotta, mutta kuluneet vuosikymmenet ovat edelleen käden ulottuvilla. Niitä ei tarvitse puukkoja kauempaa etsiä. Muistatko vielä tarinan alkutaipaleella mainitun Ilveksen? Ilves-sarja on edelleen yksi Marttiinin myydyimmistä puukkosarjoista. Tai vaikkapa Jannen kotikylän Kieringin? Kylä antoi myöhemmin nimensä komealle käyttöpuukolle, Kieringille. Myös lähivuosien suosikki Aapa kantaa mukanaan melkoista perintöä: Aapassa leu’un terä on yhdistetty Ilveksen kahvaan. Tuloksena saatiin jykevä puukko, joka kumartaa kahden suuren perinnepuukon suuntaan.
Vaikka kauas on kuljettu, on historia kulkenut mukana. Harva se viikko mekin Marttiinilla kuulemme tarinoita puukoista, jotka ovat nähneet tuosta taipaleesta merkittävän siivun. Vuosia, vuosikymmeniä. Ei tarvitse kuin niitä katsoa nähdäkseen, että historia on edelleen yllättävän lähellä. Aivan sormien ulottuvilla.