d

SIELUNMAISEMISSA PARTIOPUUKON KANSSA – MINNAN TARINA

Sielunmaisemissa Partiopuukon kanssa – Minnan tarina

Lukuaika 3 min. Harva asia lämmittää puukkovalmistajan mieltä yhtä paljon kuin tarinat puukoista, jotka ovat kulkeneet mukana jo vuosikymmeniä. Mekin Marttiinilla kuulemme näitä tarinoita harva se viikko. Meille se on merkki hyvin tehdystä työstä. Puukkojen omistajille se on enemmän: se on symboli jaetuista hetkistä ja merkki jatkuvuudesta. Siitä, miten jotkin asiat pysyvät mukana vuodesta toiseen.

Yksi näistä puukoista on Minnan Partiopuukko, joka on nähnyt erämetsiä ja tunturimaastoja jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Lapsesta saakka vaelluksilla käynyt turkulainen Minna Kakko sai puukon lahjana isältään, joka tuumasi, että kunnon vaeltaja tarvitsee kunnon työkalut. 

”Olen aina ollut innokas eränkävijä – eikä mikään ihme, sillä isä vei vaeltamaan jo 8-vuotiaasta lähtien. Reissut olivat usean päivän mittaisia, päivät vaellettiin tunturimaastossa ja yöt nukuttiin teltoissa ja autiotuvissa. Kun olin 10-vuotias, isä totesi, että eiköhän tässä olla jo se sen verran kokeneita eräilijöitä, että on aika hankkia kunnon puukot. Hankittiin sitten Marttiinit,” Minna kertoo naurahtaen.

Minnan Marttiini Partiopuukko

Lapsena saadun Partiopuukon tuppeen on kirjoitettu omistajan nimi.

Oppilaasta kokeneeksi puukonkäsittelijäksi

Niin Partiopuukko löysi tiensä Minnan elämään. Nykyisin puukosta onkin tullut kuin vanha tuttu, jonka tavat ja piirteet tuntee kuin omat taskunsa. Aluksi nuorella eräilijällä oli kuitenkin vielä opittavaa, sillä kukaan ei ole seppä syntyessään. 

”Muistan hyvin sen ensimmäisen Partiopuukon kanssa tehdyn vaelluksen. Siitä on nimittäin muistokin. Olimme siskon kanssa vuolemassa kaarnalaivoja, kun kokemattomana lipsautin puukon sormeen. Näytin haavaa isälleni itkien, johon isä totesi, ettei ole syytä itkeä – siitähän jää hieno arpi muistoksi! Ja sehän vasta itkettikin,” Minna nauraa. ”Vaikka silloin suretti, nykyisin muisto saa hymyilemään.”

(Haluamme tähän väliin täältä Marttiinin puolelta huomauttaa, että nuorimmille eränkävijöille suosittelemme pienille käsille suunniteltuja tylppäpäisiä Junior-sarjan puukkoja: Condor Junioria ja Deluxe Junioria. Niiden kanssa vaikkapa vuolemisen opettelu on helppoa ja turvallista.) 

Vaikkei ensikohtaaminen mennytkään ihan suunnitelmien mukaisesti, on puukosta sittemmin tullut Minnalle luotettava työkalu ja matkatoveri. 

”Ei taida olla ainuttakaan vaellusta, jolla en olisi puukkoa tarvinnut! Puukosta on kuitenkin moneksi: sillä voi vuolla kiehisiä, iskeä kipinää, avata ruokapusseja ja leikata köyttä. Erämaassa ei koskaan tiedä, milloin puukkoa tarvitsee – siksi se kannattaa ottaa aina mukaan.”

Minna-blogi_91_1_93_

Minna Sokosti-tunturin (718 m) huipulla Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Sielunmaiseman rauhaan

Lapsena aloitettu vaellusharrastus kantaa tänäkin päivänä. Vaikka teini-iässä muut mielenkiinnot kaappasivat huomion hetkeksi, aikuisiällä Minna palasi vaeltajan juurilleen. Vaellustoveri löytyi avopuolisosta, ja päiväkausien eräilyt ovat muodostuneet tiiviiksi osaksi kalenterivuotta. 

”Jokin siinä tunturimaisemassa vetää puoleensa. Se tuntuu omalta paikalta, sielunmaisemalta. Siellä saa myös olla omien ajatustensa parissa, mikä nykyaikana tuntuu todella palauttavalta. Ja huomaan edelleen palaavani samoille seuduille, joilla vaelsin lapsena! Ehkä se todellakin on sielunmaisemani,” Minna kuvailee.

minna-blogi3_91_1_93_

Sielunmaisemaa Padagovan nuotiopaikalla Saariselällä.

Avomiehen lisäksi matkoilla mukana kulkee – mikäpä muukaan – kuin Partiopuukko. 

”Puukko on ollut mukana jokaisella vaelluksella siitä saakka, kun sen isältäni sain. Mikseipä olisi, sillä sehän on todella toimiva käyttöpuukko! Ja jos en nyt aivan väärin muista, sitä ei ole tarvinnut vielä kertaakaan teroittaa – ellei sitten isäni ole käynyt sitä salaa huoltamassa,” Minna nauraa.

”Ja onhan Partiopuukosta tullut vuosien varrella myös hyvin rakas esine, kun sen omalta isältä sai lahjaksi. Siihen liittyy paljon hyviä muistoja kaikilta eri vaelluksilta.”

Näinhän se on: parhaassa tapauksessa puukko on paljon enemmän kuin käyttöesine. Siihen voi kiteytyä monia elämänmakuisia muistoja ja merkityksiä, joita on ilo kantaa mukana. Mikäli sinulta löytyy pitkään mukana kulkenut puukko, jonka tarinan haluaisit jakaa, ota meihin yhteyttä! Kuten todettu: harva asia lämmittää puukkovalmistajan mieltä yhtä paljon kuin hyvät puukkotarinat.

minna-blogi2_91_1_93_

Kuutamokuru, Saariselkä.

Kommentit: 2
Lisätietoja:: Junioripuukko, Partiopuukko, Puukkotarina

Kommentit: 2

CARLOS ALVAREZ |
VS: Sielunmaisemissa Partiopuukon kanssa - Marttiini
QUIERO COMPRAR ESTE CUCHILLO ANTES DEL 19,SIN GASTOS DE ENVIO.
SALUDOS

CARLOS ALVAREZ ALVARADO
C/SOLASIERRA 1,2º B.

RIAÑO.LEÓN.SPAIN.
Matti Koskenniemi |
VS: Sielunmaisemissa Partiopuukon kanssa - Marttiini
Olisipa Minna saanut Teuvo - Pentti Pakkalan suunnitteleman ja Marttiinin valmistaman oikean partiopuukon (1960 - luvulta, taotun ja teränsä pitävän) Siinä ei todellakaan ollut haittaavia amerikan ¨sormisuojia¨. Minäpä sain rippilahjaksi 1966. Matkassa se on siitä asti ollut jokaisella retkellä niin tunturissa kuin kansallispuistoissakin ( käyty 38:sassa puistossa ja muutamassa luonnonpuistossa). Siis mukana vasta 55 vuotta ja jatkaa matkaa kanssani niin kauan kuin jaksan vaellella ja istuskella nuotiolla.
Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti