Kasvutarina: ukin innoittamana, kalastaja minäkin

Lukuaika 3 min. Kuopiossa sijaitsee lampi nimeltä Kontiainen. Kun tätä lampea katsoo kartasta, sen rannalta löytyy tasan yksi mökki ja metsää. Tämä mökki oli minun ukin, Matin lapsuuden koti ja myöhemmin meidän perheen ensimmäinen kesämökki. Tältä mökiltä alkoi lähes koko elämäni kestänyt kalastusinnostus ja tänä vuonna itselläni tuleekin pyöreät 30 vuotta täyteen virvelillä kalastamista. Lapsena mökillä tosiaan parasta aina oli kalastus. Ukkini antoi minulle ensimmäisen umpikelavirvelini ja opetti sen käytön. Siitä lähtien sitä odotti, että pääsi oman isän tai ukin kanssa soutuveneellä kalaan. Kontiainen tarjosi isoja haukia ja ruoka-ahvenia. Itsellä isoimmat hauet jäivät järveen siimojen katkettua ja näistä menetyksiä ollaan muisteltu vuosia isäni kanssa kuinka nämä jäivät harmittamaan. Nykyään meillä ei enää kyseistä paikkaa ole ja lampi on luultavasti ollut kalastuksesta vapaa vuosia, koska mökille ei (kuulemma) enää kulje kunnollista tietäkään.

Kuka sitten oli ukkini Matti? Matti ei ollut ammattikalastaja, mutta silti hän oli kova kalamies ja varsinkin pilkkijä. Hän valmisti itse pilkkejä ja kävi hän kuulemma ihan SM-pilkkikisoissakin. Lapsena itselleni ukki oli totta kai esikuva kalastuksen saralla, kun kuuntelin hänen saalisjuttuja ja puhuimmekin paljon tulevista yhteisistä Lapin kalastusreissuista joille pääsisin mukaan kun olisin vähän vanhempi. Ukkini menehtyi kun olin teini-iässä ja valitettavasti emme koskaan päässeet yhdessä Lappiin. Itse en päässyt koskaan ukin kanssa myöskään pilkille, koska pilkkiminen ei vielä tuolloin ollut itselle kovinkaan mielekästä.

Nyt 30 vuotta myöhemmin istun sohvalla kädessäni puukko, Kiehinen, jonka terään on kaiverrettu sana Kontiainen. Tällä nimellä kutsun tätä puukkoa. Kolmessakymmenessä vuodessa se mikä lähti Kontiaiselta ukin kanssa on muuttunut sivutyökseni somealalla. Nykyään teen kalastusvideoita Mökkikalastaja -nimellä ja tämä nimi kuvastaa hyvin sitä mitä olen ja teen. Vaikka Kontiaista ei meillä enää ole ollut vuosiin ja viimeksi olen paikassa käynyt teini-ikäisenä, niin puukon ulkonäkö kuvastaa hyvin sitä paikkaa mistä kaikki alkoi: luonnonläheinen. Puukko kuvastaa myös ukkiani: puukko ei ulkonäöllään tee mitään numeroa itsestään, mutta on luotettava matkakumppani ja jeesaa silloin kun sitä tarvitsee. Omissa muistoissani ukilla oli samankaltainen puukko myös itsellään. On hassua, miten niin paljon omaa historiaa ja muistoja voi kiteytyä yhteen esineeseen niin hyvin.

Vaikka puukko on uusi lahja itselleni, se joka kerta muistuttaa siitä matkasta minkä olen kulkenut tähän päivään ja mitä tuskin olisin saavuttanut ilman Kontiaista ja ukkiani kalastuksen saralla. Nyt toivottavasti seuraavat 30 vuotta kuljen tämän puukon kanssa luoden uusia tarinoita ja muistoja itselleni ja omille lapsilleni. Ainakin se ukin kanssa puhuttu Lapin kalastusmatka on vielä itsellä tekemättä ja kokematta, mutta uskon, että Kontiainen lähtee sinne mukaan ja silloin koen, että myös osa ukista on mukana.