Tarinat

Lukuaika 7 min. Mitä tapahtuu, kun vaasalaistunut irlantilainen lähtee keskelle Karjalan erämaata? Alkukeväällä 2022 Padraig Croke osallistui Karu Wildernessin erätaitokurssille ja tuijotti erämaata silmästä silmään. Ja samalla hän pääsi askeleen lähemmäksi suomalaisen luonnon loputonta mysteeriä. Tässä tekstissä hän pureskelee oppimaansa, pohtii suomalaisen luontosuhteen syntyperiä – sekä puhuu tietenkin myös suomalaisista puukoista.

Allekirjoittanut tarkistamassa jäistä ikkunaa. Pilkkiminen on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa, mutta luonnossa selviytyjälle pilkkiminen on helppo tapa haalia ruokaa.

”Moderni elämä on tylsistyttänyt aistejamme melkoisesti. Emme näe pimeässä esi-isiemme tavoin – tai kuule yhtä tarkasti, sillä olemme jatkuvan informaatiopommituksen alla!”  Olen viettänyt kuluneen viikon Mikko Kettusen kanssa Karu Survivalin, Suomen johtavan erä- ja selviytymistaitoja tarjoavan yrityksen, leirillä.

Ja tämän viikon ajan Mikko, leirin perustaja ja vetäjä, on jakanut kanssamme taitoja, joilla ihmiset ovat selvinneet purevista talvipakkasista jo vuosisatojen ajan. Vaellushiihtoa, metsässä suunnistamista, kasvien ja eläinten tunnistamista, tulentekotaitoja ja eräkeittiön perusteita. Ei rakettitiedettä – vaan suomalaisen eräilijän perustaitoja.

Talvinen erämaa on mahdollisuuksia täynnä, kun varustus on kunnossa.

Istumme kodassa, jonka keskellä hohkaa valkea. Kotamme on jäätyneen järven rannalla – järven, joka on kuluneen viikon aikana tullut läpikotaisen tutuksi. Yllämme avautuvan raikkaan pakkasyön täkkiin on kudottu tuhansia tähtiä. Tuijotamme kodan keskellä olevan nuotion liekkiin, kuuntelemme kuinka sen pihkaiset puut paukkuvat itsepintaisesti. Ja keskustelemme maadoittumisesta. 

”Välillä menen metsään ja peitän silmäni ja korvani niin perusteellisesti kuin mahdollista. Sitten keskityn käsieni ja jalkojeni kautta tulevaan aisti-informaatioon ja tunnustelen asioita. Kuljen paljain jaloin ja tarkkailen, mitä aistini kertovat. Tunnustelen allani olevaa maata, sen havunneulasia. Tutkin käsilläni ympäristöäni ja yritän tunnistaa kasveja pelkän tuntoaistin varassa. Mustikoita, puolukoita, niiden vahaisia lehtiä. Minulle tämä on tapa uudelleenaktivoida aistejani – ja samalla se on myös hauskaa!” Mikko kertoo.

Mikko Kettunen opettaa lukemaan lumista metsää ja sen jälkiä. Kun tarkkaan katsoo, hangen merkit paljastavat itsensä.

Suomi tunnetaan tuhansien järvien maana. 10 % koko maasta on veden peitossa… eli oikeasti kyse on 180 000 järven maasta! Ja järvien ympärillä on hehtaarikaupalla kesyttämätöntä metsämaata. Ehkä kyse on juuri tästä luonnon jatkuvasta läheisyydestä, mutta jokin voima näyttää vetävän täkäläisiä luonnon helmaan kuin varkain.

Se, mitä minä – ja suuri osa englantia puhuvista kansoista – kutsuisi bushcraftiksi, tunnetaan täälläpäin vain retkeilynä!

Metsissä samoilu tuntuu olevan suomalaisilla luissaan, ja suurin osa tuntemistani suomalaisista on viettänyt vähintäänkin yhden lapsuuden kesänsä varsin primitiivisissä oloissa luonnon ympäröimänä – usein mummolassa tai perheen mökillä. Mutta nykyisin nuo kesät alkavat vaikuttaa jo katoavalta kansanperinteeltä.

Juuri tästä puhumme istuessamme kodassa: ”Ihmiset ovat alkaneet vieraantua luonnosta. Monille luonto on jokin pelottava ja mystinen paikka, jota pitää kyllä suojella, mutta jonne ei itsellä ole asiaa. Ihailemme sitä etäältä, mutta emme miellä itseämme osaksi sitä – vaikka se ei pidä paikkaansa.”

Aktiivisten päivien vastapainoksi tarvitaan täydellistä joutenolemista!

Yksi parhaista seikkailuihin liittyvistä vinkeistä, jonka olen koskaan saanut, on ’paikalliset kyllä tietävät’.  Oli kyse sitten parhaista kalapaikoista, turvallisimmasta reitistä vuoren huipulle tai vaikkapa hyvistä ravintolasuosituksista, paikalliset kyllä tietävät! Mikon tietämys luonnosta – ja siellä selviytymiseen tarvittavista taidoista – kumpuaa hänen urastaan puolustusvoimien parissa, sekä tietenkin loputtomista Karjalan erämaassa vietetyistä tunneista.

Myös Karu Survivalin leirit järjestetään niin ikään Karjalassa, ja leirin kolmannen päivän aikana huomaan pääni jo hiljalleen täyttyvän ’paikallistiedosta’. Leirin sisältö on luonteva yhdistelmä luentomaista oppimista kalastuksesta ja tulenteosta sekä käytännön oppitunteja maaston lukemisesta ja siinä liikkumisesta.

Kun on lämmönlähde, erämaassa selviää. Tulenteon taidot ovatkin selviytyjän kriittisimpiä taitoja.

Tässä vaiheessa huomaan myös tietynlaisen ryhmähengen muodostuvan kolmen hengen tiimissämme. Meitä on minä, suurin piirtein minun ikäiseni englantilainen sekä 192-senttinen hollantilainen, jonka lempeästi kettuillen nimesimme Autopilotiksi – koska hän kyllä aina saa homman hoidetuksi, mutta oman aikataulunsa mukaan. Hän näyttää tykästyneen lempinimeensä.

Olemme kaivaneet lapiolla lumensuojia ja tunnen ranteitteni tykyttävän jäisen lumen jatkuvasta takomisesta. Täällä jokainen ateria on työn takana, ja tunnen kehoni ja mieleni saavan virtaa tästä ankarasta elämästä. Saan myös ensimmäiset kokemukseni metsässä hiihtämisestä. En ole luonnonlahjakkuus, mutta nautin puuhasta valtavasti.

Sukset jalassa navigoimme metsämaita samalla, kun Mikko osoittelee ympäristöstämme hienovaraisia vihjeitä, joita en muuten olisi koskaan huomannut. Tuosta on hiiri kulkenut – ja katsopa tuolta! Siinä on ollut oravilla ruokatauko! Kun alkaa koulimaan aistejaan, valkea lumikenttä muuttuu kuin kirjan sivuksi, jolle eläimet käyvät raapustamassa tarinoitaan.

Jonain päivänä toivon saavuttavani saman metsänlukutaidon kuin Mikolla on, mutta siihen menee varmasti vuosia. Mutta juuri tämä on sitä maadoittumista, jota tulin tänne opiskelemaan. 

Siinä olisi reikä, ei muuta kuin pulahtamaan! Jostain syystä avantouinti paukkupakkasilla ei ollut ensimmäisenä asialistalla.

Jos pitäisi valita yksi esine symboloimaan suomalaisten yhteyttä luontoon, olisi se ehdottomasti puukko. Käytännöllinen ja yksinkertainen työkalu, joka avaa luonnon resurssit käyttäjälleen. Näkeehän sen jo puukon materiaaleistakin: usein puukoissa näkee suoraan luonnosta poimittuja ainesosia. Koivua, nahkaa ja sarviluuta.

Suomessa puukko annetaan usein lahjaksi kunnioittavana eleenä – sillä se antaa käyttäjälleen valmiudet työstää polttopuita ja valmistaa ruokaa. Pohjimmiltaan se kertoo kunnioituksesta lahjan saajaa kohtaan. Täällä Pohjolassa useimmat muistavatkin elävästi heidän ensimmäisen puukkonsa (useimmiten kyseessä on joko isältä tai isoisältä saatu vanha Marttiinin kalastuspuukko).

Myös Mikko intoutuu kertomaan ensipuukostaan: 

”Olin varmaan viisivuotias, kun kerroin isälleni haluavani puukon – koska jokaisella pojalla pitää olla oma puukko. Isäni totesi että selvä homma ja kävi noutamassa vanhan kalastuspuukkonsa. Miten ruma kapistus se olikaan! Mutta terää siinä kyllä riitti. Isä ojensi puukon minulle ja antoi noin kymmenminuuttisen perehdytyksen: ”Älä koskaan käytä puukkoa jalkojen välissä, käytön ulkopuolella puukko pysyy tupessa, ja puukon kanssa ei sitten juosta. Ja jos tulee haava, tule nykäisemään hihasta niin laitetaan laastari.” Ja sitten faija jätti minut talon vierustalle ison puupinon viereen, ja aloin vuolemaan ensimmäisiä kiehisiäni!”. 

Aapa Mikon tulikokeessa. Taitavissa käsissä puu muuttuu nopeasti kiehisiksi.

Tullessani tälle kurssille päätin ottaa mukaan oman Aapa-puukkoni nähdäkseni, miten se pärjää erämaassa. Mikon näyttäessä tulenteon perusteita ojennan puukon hänelle saadakseni ammattilaisen mielipiteen. Tunnusteltuaan puukkoa hetken Mikko iskee sen terän puupalikkaan ja vuolee nopeat kiehiset Aapalla. ”Ai että, tämähän vaikuttaa asialliselta…” Aapa käyttäytyy Mikon käsissä kuin vanha tuttu, ja Mikko jakaa huomioitaan puukosta: ”Mahtavaa, miten syvällä tupessa puukko istuu. Ei pääse tipahtamaan kovassakaan menossa!”

Mainitsen, että itse pidän erityisesti kahvan perän muotoilusta, sillä se helpottaa käyttöä, etenkin hanskojen kanssa – ja Mikko on samaa mieltä. Sujautan puukon takaisin tuppeen ja myhäilen itsekseni tietäen, että Aapa on saanut paikallisen hyväksynnän.

Koe suoritettu ja vieläpä melkoisella menestyksellä!

Palatessani kotikaupunkiini Vaasaan olen samanaikaisesti väsynyt ja virkistynyt. Uudet ideat ja ajatukset sinkoilevat päässäni. Suomi ja sen suorasukainen suhtautuminen luontoon alkaa hiljalleen tuntua omaksuttavammalta.

En voi väittää tuntevani paikallista kulttuuria ja sen kommervenkkeja läpikotaisin – siihen menisi vuosia. Eikä mikään ihme. Jo kielenäkin suomi on yksi maailman monimutkaisimmista, sekä teknisyydeltään että kuvailun tarkkuudeltaan. Otetaan esimerkki: suomeksi voi kuvailla lunta neljälläkymmenellä (!) erilaisella sanalla. Kuten paikallinen kieli, myös paikallinen kulttuuri on täynnä omia sävyjään ja nyanssejaan.

Metsähiihto kokeiltu – ja haastavaksi todettu. Kukaan ei ole seppä syntyessään.

Suomalaiset, kuten täkäläinen luontokin, ovat kotonaan tyynen hiljaisuuden keskellä, mutta havaitsen myös tietynlaista ylpeyttä siitä, miten lähellä luontoa ja sen tapoja he ovat. Sen suhteen minulla on vielä paljon opittavaa. Mutta keiltäpä oppisi paremmin kuin paikallisilta?

Teksti ja kuvat:
Padraig Croke
www.padraig.me

Lukuaika 3 min. Harva asia lämmittää puukkovalmistajan mieltä yhtä paljon kuin tarinat puukoista, jotka ovat kulkeneet mukana jo vuosikymmeniä. Mekin Marttiinilla kuulemme näitä tarinoita harva se viikko. Meille se on merkki hyvin tehdystä työstä. Puukkojen omistajille se on enemmän: se on symboli jaetuista hetkistä ja merkki jatkuvuudesta. Siitä, miten jotkin asiat pysyvät mukana vuodesta toiseen.

Yksi näistä puukoista on Minnan Partiopuukko, joka on nähnyt erämetsiä ja tunturimaastoja jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Lapsesta saakka vaelluksilla käynyt turkulainen Minna Kakko sai puukon lahjana isältään, joka tuumasi, että kunnon vaeltaja tarvitsee kunnon työkalut. 

”Olen aina ollut innokas eränkävijä – eikä mikään ihme, sillä isä vei vaeltamaan jo 8-vuotiaasta lähtien. Reissut olivat usean päivän mittaisia, päivät vaellettiin tunturimaastossa ja yöt nukuttiin teltoissa ja autiotuvissa. Kun olin 10-vuotias, isä totesi, että eiköhän tässä olla jo se sen verran kokeneita eräilijöitä, että on aika hankkia kunnon puukot. Hankittiin sitten Marttiinit,” Minna kertoo naurahtaen.

Lapsena saadun Partiopuukon tuppeen on kirjoitettu omistajan nimi.

Oppilaasta kokeneeksi puukonkäsittelijäksi

Niin Partiopuukko löysi tiensä Minnan elämään. Nykyisin puukosta onkin tullut kuin vanha tuttu, jonka tavat ja piirteet tuntee kuin omat taskunsa. Aluksi nuorella eräilijällä oli kuitenkin vielä opittavaa, sillä kukaan ei ole seppä syntyessään. 

”Muistan hyvin sen ensimmäisen Partiopuukon kanssa tehdyn vaelluksen. Siitä on nimittäin muistokin. Olimme siskon kanssa vuolemassa kaarnalaivoja, kun kokemattomana lipsautin puukon sormeen. Näytin haavaa isälleni itkien, johon isä totesi, ettei ole syytä itkeä – siitähän jää hieno arpi muistoksi! Ja sehän vasta itkettikin,” Minna nauraa. ”Vaikka silloin suretti, nykyisin muisto saa hymyilemään.”

(Haluamme tähän väliin täältä Marttiinin puolelta huomauttaa, että nuorimmille eränkävijöille suosittelemme pienille käsille suunniteltuja tylppäpäisiä Junior-sarjan puukkoja: Condor Junioria ja Deluxe Junioria. Niiden kanssa vaikkapa vuolemisen opettelu on helppoa ja turvallista.) 

Vaikkei ensikohtaaminen mennytkään ihan suunnitelmien mukaisesti, on puukosta sittemmin tullut Minnalle luotettava työkalu ja matkatoveri. 

”Ei taida olla ainuttakaan vaellusta, jolla en olisi puukkoa tarvinnut! Puukosta on kuitenkin moneksi: sillä voi vuolla kiehisiä, iskeä kipinää, avata ruokapusseja ja leikata köyttä. Erämaassa ei koskaan tiedä, milloin puukkoa tarvitsee – siksi se kannattaa ottaa aina mukaan.”

Minna Sokosti-tunturin (718 m) huipulla Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Sielunmaiseman rauhaan

Lapsena aloitettu vaellusharrastus kantaa tänäkin päivänä. Vaikka teini-iässä muut mielenkiinnot kaappasivat huomion hetkeksi, aikuisiällä Minna palasi vaeltajan juurilleen. Vaellustoveri löytyi avopuolisosta, ja päiväkausien eräilyt ovat muodostuneet tiiviiksi osaksi kalenterivuotta. 

”Jokin siinä tunturimaisemassa vetää puoleensa. Se tuntuu omalta paikalta, sielunmaisemalta. Siellä saa myös olla omien ajatustensa parissa, mikä nykyaikana tuntuu todella palauttavalta. Ja huomaan edelleen palaavani samoille seuduille, joilla vaelsin lapsena! Ehkä se todellakin on sielunmaisemani,” Minna kuvailee.

Sielunmaisemaa Padagovan nuotiopaikalla Saariselällä.

Avomiehen lisäksi matkoilla mukana kulkee – mikäpä muukaan – kuin Partiopuukko. 

”Puukko on ollut mukana jokaisella vaelluksella siitä saakka, kun sen isältäni sain. Mikseipä olisi, sillä sehän on todella toimiva käyttöpuukko! Ja jos en nyt aivan väärin muista, sitä ei ole tarvinnut vielä kertaakaan teroittaa – ellei sitten isäni ole käynyt sitä salaa huoltamassa,” Minna nauraa.

”Ja onhan Partiopuukosta tullut vuosien varrella myös hyvin rakas esine, kun sen omalta isältä sai lahjaksi. Siihen liittyy paljon hyviä muistoja kaikilta eri vaelluksilta.”

Näinhän se on: parhaassa tapauksessa puukko on paljon enemmän kuin käyttöesine. Siihen voi kiteytyä monia elämänmakuisia muistoja ja merkityksiä, joita on ilo kantaa mukana. Mikäli sinulta löytyy pitkään mukana kulkenut puukko, jonka tarinan haluaisit jakaa, ota meihin yhteyttä! Kuten todettu: harva asia lämmittää puukkovalmistajan mieltä yhtä paljon kuin hyvät puukkotarinat.

• Partiopuukkoon voi tarkemmin tutustua verkkokaupassamme, Marttiini-myymälöissä tai jälleenmyyjillämme.

Kuutamokuru, Saariselkä.

Lukuaika 4 min. Puukosta on moneksi. Se voi olla luotettava eräretkien toveri, perintökalleus tai vitriinin vetonaula. Puukko voi myös olla oman identiteetin heijastuma – etenkin, jos kyseessä on itse suunniteltu puukko. Tarina custom-puukon takaa -sarjassa Marttiini Custom -puukkojen omistajat jakavat ainutlaatuisten puukkojen syntytarinat ja kertovat, mitä puukko heille merkitsee.

Kun valokuvaaja Krista Ylinen alkoi suunnitella omaa Marttiini Custom -puukkoaan, oli muutama seikka selvä heti kättelyssä. Seikka numero yksi: tämä puukko tulee kulkemaan maastossa mukana. Sen pitää siis olla käytännöllinen. Seikka numero kaksi: puukkoon on mahdollista ujuttaa mukaan merkityksellistä symboliikkaa. Räätälöidyt yksityiskohdat tulee siis miettiä huolellisesti. 

Näiden kriteerien viitoittamana alkoi suunnitteluprosessi, jossa yrityksen ja erehdyksen kautta yhdisteltiin Marttiinin Custom Shopissa erilaisia materiaaleja ja ominaisuuksia – kunnes lopulta tuli valmista. Syntyi Nomad, Krista Ylisen ikioma puukko. Kustomoitu puukko, joka vastaa tekijänsä tarpeita ja mieltymyksiä. Ja kovasti on puukko suunnittelijansa näköinen.

Soiden ja tuntureiden puukko

Aloitetaan käytännöllisyydestä. Maastossa kulkevan puukon pitää olla funktionaalinen. Sen tietää jokainen erämaassa puukkoa kantanut. Käytännönläheisyys näkyy myös Kristan customissa.

”Halusin yleispuukon, joka sopii omiin tarpeisiini – tulentekoon, vuolemiseen ja ruoan pilkkomiseen. Ja tämä tietty näkyy lopputuloksessa. Valitsin terämateriaaliksi kestävän hiiliteräksen ja kahvaan kauniin visakoivun. Kahvaan halusin myös sormikolon parantamaan pitoa ja estämään kättä lipsahtamasta terään,” Krista kuvailee. 

Käytännöllinen puukko on kätevä myös silloin, kun sitä ei käytä – se onkin monesti se todellisen käytännöllisyyden mitta. Eräreissut pitävät usein sisällään melkoiset määrät kävelemistä, kapuamista ja jopa könyämistä. Etenkin hankalaan maastoon suunnatessa grammat punnitaan tarkalla vaa’alla. Tämän myös Krista otti huomioon Nomadia suunnitellessaan.

”Nautin erityisen paljon soilla ja tuntureilla vaeltamisesta – ja halusin Nomadin kulkemaan mukana niin pidemmillä vaelluksilla kuin päivämatkoillakin. Siksi oli tärkeää, että puukko on sopivan kokoinen ja tarpeeksi kevyt. Materiaaleja oli valittavana jopa enemmän kuin olin ajatellut, mutta ajan mittaan löysin yhdistelmän, joka miellytti. Eri materiaalivaihtoehtoilla leikitteleminen olikin merkittävä osa prosessia!”

Kristalla on takanaan merkittävä taival valokuvaajana ja hänen työnjälkensä on varmasti monille Marttiinin ystäville jo tuttu: Krista nimittäin on napannut useat Marttiinin upeista kuvista! Pitkään puukkoja ikuistaneelle taiturille oli custom-puukkoa suunnitellessa tärkeää varmistaa, että myös puukon visuaalinen puoli on kunnossa – hyvin suunniteltu käyttöpuukko on myös näyttöpuukko. Ja komea puukosta tulikin. Esteettisessä Nomadissa vaalean visakoivun ja tumman hiiliteräksen kontrasti kaappaa katseen heti kättelyssä, ja helan pronssinen kotka on kaunis kruunu puukolle. 

Nomadien jäljillä

Yksityiskohtien taakse kätkeytyy myös symboliikkaa – juuri sitä merkityksellisyyttä, jota puukkoon voi ujuttaa. Tarinoita, jotka antavat puukolle sen luonteen. Tältä kantilta tulkittuna helan kotkakin saa aivan uuden merkityksen.

”Kotkahela oli toki kaunis jo sellaisenaan, mutta on siinä muutakin taustalla. Olen aikoinaan valokuvannut kotkia oman kojuprojektin tiimoilta. Siinä sivussa niihin muodostui erityinen suhde,” Krista kuvailee. 

Myös puukon nimen taakse kätkeytyy merkityksiä. Kuten arvata saattaa, Nomad on saanut nimensä nomadeilta eli ihmisiltä, jotka eivät asetu, vaan elävät vaeltaen. Puukon terään kaiverrettu nimi muistuttaa juuri tuosta elämäntavasta. 

”Nomadien elämäntapa on aina kiehtonut. Koen olevani sielultani hieman samanlainen – aina pakkaamassa, aina matkalla jonnekin!” Krista toteaa.   

Matka itseen ja nykyhetkeen

Ja matkallahan sitä ollaan, usein kauemmas kaupungin hälystä ja lähemmäksi luontoa. Kristallekin luonto näyttäytyy merkittävänä voimavarana. 

”Luonnossa asiat yksinkertaistuvat, selkiytyvät ja puhdistuvat. Minulle luontosuhde on valtavan tärkeä voimavara, joka mahdollistaa matkan itseen ja nykyhetkeen. Parhaimmat muistot jäävät usein yön ylittävistä matkoista. Niissä maastoon ehtii syvemmälle ja seikkailulle jää enemmän aikaa.”

Seikkailua, rentoutumista ja hetkessä elämistä – sitä eräileminen parhaimmillaan on. Ja toki monia muitakin asioita, sillä hyvä eräretki on aina tekijänsä näköinen. Parhaassa tapauksessa myös puukko nivoutuu osaksi tuota hienoa kokonaisuutta. Kuten Krista toteaa, itse suunniteltu puukko voi olla enemmän kuin työkalu ja turvavaruste. Se voi myös olla oman identiteetin heijastus.

”Nomadilla on minulle paljon tunnearvoa. Ei mikään ihme, että custom-puukosta tulee helposti hyvin henkilökohtainen ja rakas, sillä siihen voi sommitella juuri niitä itselle merkityksellisiä elementtejä. Ja niitä onkin ihanaa kuljettaa myöhemmin maastossa mukana.”

• Suunnittele ja tilaa oma Marttiini Custom -puukkosi verkkokaupassamme suunnittelutyökalumme avulla.

Lukuaika 3 min. Marttiini-puukko on lahja, jonka voit ojentaa ylpeydellä. Haluamme auttaa sinua löytämään täydellisen puukon.

Lahjansaajia on monia; Mitä lahjaksi ruoanlaitosta innostuneelle isälle tai ahkerasti puusaunaa lämmittävälle äidille? Entäpä design-esineitä rakastavalle ystävälle tai kalastukseen hurahtaneelle puolisolle? Helpottaaksemme lahjan valintaa, olemme koonneet kuusi terävää lahjavinkkiä helpottamaan valinnanvaikeutta.

Lahjoja on monenlaisia, eikä niitä ole edes pakko antaa. Mutta mikäli haluat ilahduttaa aikaa ja käyttöä kestävällä lahjalla, jonka parissa voi kokea monia merkityksellisiä hetkiä, saataa tästä listasta olla apua.

Aapa – Leu’un ja Ilveksen parhaat puolet samassa paketissa

Jos haluat yllättää monikäyttöisellä ja perinteisestä puukkomuotoilusta ammentavalla lahjalla, Aapa on mitä mainioin vaihtoehto! Tämä taotusta hiiliteräksestä valmistetulla terällä varustettu puukko on nopeasti noussut monien Marttini-fanien suosikiksi – eikä mikään ihme! Tyylikäs, jykevä ja silti varsin näppärä Aapa sopii hienosti vaellusten luottopuukoksi, ja siitä saakin erinomaisen lahjan eräilyn ystäville. Varsin pehmeä hiiliteräs on materiaalina helposti teroitettavaa, eli Aapa ilahduttaa kantajaansa vuodesta toiseen.

Hiilileuku 240 – Hiiliteräksen ja klassisen muotoilun yhdistelmä

Marttiinin ystävät olivat hartaasti toivoneet leukua hiiliterästerällä, ja odotus palkittiin! Hiilileuku 240 otettiin avosylein vastaan, ja puukko onkin sittemmin kerännyt kovasti kiitosta monikäyttöisyydestään. 24-senttinen Hiilileuku 240 on jämäkkä tapaus, joka sopii lahjaksi heille, jotka kaipaavat kovaa käsittelyä kestävää puukkoa. Mikäli lähipiiristäsi löytyy innokas eränkävijä, joka tarvitsee puukkoa nuotiopuiden pilkkomiseen ja kiehisten vuolemiseen, on Hiilileuku 240 loistava lahjaidea. Leukun vaaleasta nahasta tehty tuppi miellyttää myös silmää – tämä lahja varmasti kerää paljon ihailevia katseita!

Deluxe Junior – Pienen vaeltajan ensipuukko

Löytyykö perhepiiristäsi pieniä lahjansaajia, jotka ovat innostuneet ulkoilmaelämästä? Deluxe Junior on oivallinen lahja vaikkapa partiosta kiinnostuneelle pikkusisarukselle tai kummilapselle – tai kenelle tahansa nuorelle eränkävijälle. Tylppäkärkinen ja sormisuojahelalla varustettu Deluxe Junior turvallinen ensipuukko, muttei kuitenkaan vähättele kantajaansa. Turvallisista ominaisuuksistaan huolimatta Deluxe Junior on nimittäin ihka-aito puukko, jonka lämpökäsitellystä koivusta tehty kahva kestää käyttöä, ja jonka ruostumattomasta teräksestä tehty terä leikkaa ja vuolee hienosti.

Martef Nylkykoukku – Metsästäjän toivelahja

Onko hakusessa lahja metsästäjälle? Ei hätää, täältä löytyy! Marttiinin Martef Nylkykoukku on todellinen metsästäjän monitoimityökalu. Hamarapuolen koukulla saa näppärästi avattua eläimen, ja puukon pyöreä terämalli takaa, että vuota irtoaa ehjänä ja siististi. Monikäyttöinen terä on päällystetty likaa ja kosteutta hylkivällä Martef-pinnoitteella, joka pienentää kitkan miltei olemattomaksi ja samalla suojaa terää korroosiolta. Martef-pinnoitettu terä liukuu leikattavan materiaalin läpi, ja takaa helpon puhdistuksen käytön jälkeen. Tässäpä lahja, jota kelpaa käyttää!

Condor Filetti 19 – Kalastajan luottoveitsi

Hyvä filetti kuuluu jokaisen kalastajan – ja kokin – tarvikkeisiin. Jos olet etsimässä lahjaa innokkaalle kalastajalle tai ruoanlaittajalle, on filetti varma valinta. Marttiinin Condor Filetti 19 on kalan käsittelyssä lyömätön. Veitsen 19-senttinen ruostumattomasta kromiteräksestä valmistettu terä on huipputerävä ja notkea. Condor-sarjalle uskollisesti filetissä on sormisuojahela ja karhennettu kumikahva, jotka takaavat pitävän otteen kalaa työstäessä. Parhaimmillaan Condor Filetti 19 on noin 2-3 kg:n painoisten kalojen fileoimisessa. Voi sillä myös muutakin siivuttaa, kuten vaikkapa vihanneksia!

Yhdessä suunniteltu Marttiini Custom – Ainutlaatuinen lahja

Mitäpä jos yllättäisit lahjansaajan ainutkertaisella lahjalla – itse suunnitellulla Marttiini Customilla? Kätevällä verkkotyökalullamme pääset yhdistelemään erilaisia materiaaleja ja tekemään kustomoidun puukon, joka on yksityiskohtiaan myöten suunnittelijansa näköinen. Lahjasta voi tehdä vieläkin ikimuistoisemman, mikäli puukon suunnitteluprosessin jakaa lahjan saajan kanssa! Yhdessä valituista materiaaleista syntyy kaikkein merkityksellisin puukko. Kokonaisuuden voi viimeistellä terämerkkauksella, joka muistuttaa tärkeästä päivämäärästä, vuodesta tai asiasta – mikseipä terään voisi merkkauttaa vaikka hauskaa sisäpiirivitsiä! Tärkeintä, että puukko on tekijänsä ja käyttäjänsä näköinen.

• Lisää lahjaideoita löydät verkkokaupastamme, Marttiini-myymälöistä sekä jälleenmyyjiltä.

Lukuaika 4 min. Vuonna 1893 Kieringissä syntyi lapsi, joka tutustutti koko maailman suomalaisten puukkojen saloihin. Marttiinin juuret ovat pitkät ja pohjoiset, ja lähes vuosisadan mittaiseen tarinaan mahtuu käänteitä: valtavia summia lautasliinaan kynäiltynä, maailmanvalloitusta sekä puukkoja, joissa on pullonavaaja terässä. Tämä tarina on tänäkin päivänä läsnä – riittää, kun katsoo Marttiinin puukkoja ja kuuntelee niiden kertomaa.

Tarina alkaa Pohjolasta – Kieringistä, tarkemmin ottaen. Kierinki on pieni kylä Sodankylän kunnassa, reippaasti Napapiirin yläpuolella. Toukokuun toisena päivänä vuonna 1893 Kieringissä syntyi Marttiiniin perheeseen uusi lapsi: Janne. Asiaa ei silloin vielä tiedetty, mutta Janne tulisi elämänsä aikana tekemään monenmoista ja luomaan siinä sivussa melkoisen perinnön.

Oppipojasta mestariksi

Marttiinin talossa pidettiin kovaa jöötä, ja yritteliäisyyden henki iskostui Janneen jo nuorella iällä. Kuten usein käy, uutterasta pojasta kasvoi uuttera mies, ja 16-vuotiaana Janne takoi jo ensimmäisiä hevosenkenkiään rovaniemeläisen rautaseppä Matti Tapion kisällinä. Oleellisen opittuaan oli aika palata Kierinkiin. Kylän rautasepäksi kohonnut Janne takoi ja teroitti, ja pian Marttiinin nimi tunnettiin jo Norjan Vadsøssä asti. Tärkein vuosi oli kuitenkin vasta edessä: vuosi 1928. Vuosi, jolloin Janne perusti tehtaan.

Tuli tehdas nimeltä Marttiini. Tehdas alkoi toteuttaa Jannen visiota, jonka ytimessä olivat puukot, jotka olivat kauniita, mutta myös kovaa käyttöä kestäviä – pohjoisessa kun sitkeyttä ja kestävyyttä tarvittiin. Rovaniemen Vartiokadulla sijaitseva Marttiinin puukkotehdas alkoi valmistaa käyttöä ja katseita kestäviä leukuja ja puukkoja, joista ensimmäinen oli 22-senttinen kaunokainen, jolla oli visakoivusta tehty kahva ja komeasti taottu terä. Puukko oli kyllä näyttävä, mutta nimeä sillä ei ollut. Janne katsoi asian olevan sen verran tärkeä, että päätöksentekoon olisi syytä ottaa koko kylä mukaan. Järjestettiin nimeämiskilpailu puukon tiimoilta; paras nimi voittakoon. Ratkaiseva ehdotus tuli rakennusmies Kalle Palmulta, joka ehdotti puukolle klassista ja ytimekkään iskevää nimeä: Ilves. Ja hyvä nimi se myös oli – vuosien varrella Ilves-sarjasta on tullut yksi Marttiinin rakastetuimmista. Hyvin on myös pärjännyt tehtaan ensimmäinen puukko. Kyseinen puukko, Ilves 131, on nimittäin edelleen myynnissä. Valikoiman suosituimpiin lukeutuvaa puukkoa on myyty jo yli neljä miljoonaa kappaletta. Kun hyvin suunnittelee, pääsee pitkälle.

Marttiini valloittaa maailman

Komeiden puukkojen korkea laatu herätti pian koko seudun kiinnostuksen. Suustaan sulava Janne kierteli polkupyörällään maita ja mantuja puukkoja myyden – ja kauppahan kävi. Ilves 131 ihastutti terävyydellään ja toi Jannelle palkinnon Viipurin maatalousnäyttelyssä. Maine kiiri ja Marttiinin tehdas elätti Jannen laajan perheen, laajentuen siinä sivussa itsekin. Tuli välillä takaiskujakin: sotavuodet jättivät ison arven Pohjolaan, eikä Marttiinin tehdaskaan säästynyt tuhoilta. Mutta määrätietoisuus voitti. Tehtaan tuhoutuneen osan tilalle rakennettiin uudet tilat ja lisäsiipi kaupanpäällisiksi. Vuosien vieriessä myös toiminta laajeni. Teknologia ja kysyntä kehittyivät samaa tahtia, ja puukot menivät kuin kuumille kiville. 

Kun tarpeeksi laajenee, alkaa Suomi käydä ahtaaksi. 1950-luvun lähestyessä Jannen ajatukset alkoivat yhä enemmän pyöriä vientimyynnissä – etenkin Yhdysvalloissa. Janne alkoi vierailla rapakon takana ja pedata Marttiinille paikkaa suurilta markkinoilta. Mutta koska elämällä on tapana yllättää, kävi lopulta niin, että Yhdysvallat tulivatkin Jannen luo. Rapalan jakelijana toimivan Normarkin yhdysvaltalainen edustaja Ron Weber nimittäin paini erään kiperän pulman kanssa. Ronia piinasi ajatus joustavasta, mutta kestävästä filetistä – sellaisesta, jota kalastajat voisivat käyttää. Vaan mistä löytyisi veitselle valmistaja? Lopulta jäljet johtivat Ronille jo entuudestaan tuttuun Suomeen. Tarina kertoo, että Ron raapusti bisneslounaan yhteydessä lautasliinaan luonnoksen sopimuksesta, joka kattaisi 20 000 filetin tilauksen. Näin sai alkunsa Rapalan Fish ’n Fillet -veitsi – maailman kaikkien aikojen myydyin filetti. Tästä myös alkoi yhteistyö Rapalan kanssa.

Puukkojen tarina

Vuodet vierivät, vuosikymmenet vaihtuvat. Yritys periytyy uusille sukupolville. Teollisuutta pyörittävät rattaat kehittyvät ja tuotanto laajenee. 1900-luvun loppupuolesta voisi luetella lukemattomia tarinoita, mutta annetaan tämä tarina puukkojen kerrottavaksi. Yrityksen eri vaiheet poikivat monia kovin tuttuja puukkoja, jotka ovat vieläkin osa Marttiinin valikoimaa. 70-luvulla monille tuttu Kätevä sai alkunsa – nähtiinpä siitä sellainenkin versio, jonka terä toimitti myös korkkiruuvin virkaa! Vuonna 1980 taas nähtiin ensimmäinen Marttiinin rakastetusta eläinteemaisesta puukkosarjasta, kun Kotkapuukko muotoiltiin. Toinen ikisuosikki, helisevä Velhonhammas, ilmestyi vuosikymmenen loppupuolella.

Nämä, kuten muutkin Marttiinin puukot, kertovat omanlaistaan tarinaa yrityksen pitkästä taipaleesta. Marttiinin perustamisesta on kohta jo sata vuotta, mutta kuluneet vuosikymmenet ovat edelleen käden ulottuvilla. Niitä ei tarvitse puukkoja kauempaa etsiä. Muistatko vielä tarinan alkutaipaleella mainitun Ilveksen? Ilves-sarja on edelleen yksi Marttiinin myydyimmistä puukkosarjoista. Tai vaikkapa Jannen kotikylän Kieringin? Kylä antoi myöhemmin nimensä komealle käyttöpuukolle, Kieringille. Myös lähivuosien suosikki Aapa kantaa mukanaan melkoista perintöä: Aapassa leu’un terä on yhdistetty Ilveksen kahvaan. Tuloksena saatiin jykevä puukko, joka kumartaa kahden suuren perinnepuukon suuntaan. 

Vaikka kauas on kuljettu, on historia kulkenut mukana. Harva se viikko mekin Marttiinilla kuulemme tarinoita puukoista, jotka ovat nähneet tuosta taipaleesta merkittävän siivun. Vuosia, vuosikymmeniä. Ei tarvitse kuin niitä katsoa nähdäkseen, että historia on edelleen yllättävän lähellä. Aivan sormien ulottuvilla.